Euro

Euroa käytetään valuuttana seuraavissa maissa: Alankomaat, Belgia, Espanja, Irlanti, Italia, Itävalta, Kreikka, Kypros, Luxemburg, Malta, Portugali, Ranska, Saksa, Slovenia, Slovakia ja Suomi. Euro (EUR eli €) on siis virallinen valuutta Euroalueen maissa.

Siirtyminen euroon on ollut suurin rahapoliittinen muutos Euroopassa sitten menneen Rooman Imperiumin. On sanottu, että euro on automaattisesti vakaa (verrattuna esimerkiksi vanhaan Suomen markkaan). Muita hyötyjä euromaille ovat esimerkiksi vähentyneet transaktiokustannukset ja yhteinen valtapolitiikka muihin valuuttoihin nähden.

Euro otettiin käyttöön tammikuussa 2001, mutta sitä oltiin suunniteltu jo vuosikymmeniä ennen vuosituhannen vaihdetta. Alkuaan idea lähti liikkeelle vuonna 1958, jolloin sovittiin niin kutsuttu Rooman sopimus. Sopimuksessa päätettiin taloudellisesta yhteistyöstä sopimusmaiden välillä.

EKP eli Euroopan keskuspankki

Euroopan keskuspankin tehtävä on varmsitaa euron vakaus. Sen tärkeimmäksi tehtäväksi on asetettu inflaatiovauhdin pitäminen kurissa, mutta tähän se pyrkii muun muassa pitämällä euron arvon vakaana.

EKP toimii yhteistyössä maiden kansallisten keskuspankkien kanssa. Euroopan keskuspankki on riippumaton toimija. Suomesta EKP:n viitoittamaan järjestelmään on sitoutunut Suomen Pankki.

| Valuuttakauppaopas.info